keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Videonauhan kierrätystä ja vähän paperinkin.

Kasseja tehdessäni kumpusi lisää ideoita ja teinkin sitten pitsikukkalaitteella videonauhasta koruja. Tässä kaulakoru.

Kaulakoru, korvakorut ja hiusneula videonauhasta. Kaikissa keskellä pieni helmi, joka on kiinnitetty kuumaliimalla, samoin hiusneulan solki.



Viimeisenä valmistunut videonauhakassi, jossa sisällä kangasvuori. Tämä tehty pitsikukista kokoamalla.





Iltalaukku videonauhasta. Virkattu pylväitä ja käännetty kappale sivuttain kolminkerroin. Koristeena pitsikukka ja kiinnityksenä painonappi.







Olkalaukku videonauhasta, tämä oli ensimmäinen laukku jonka tein, koristeena pitsikukka ja kiinnityksenä on ommeltu pieni neppari. Kaikki kassit ovat omien ohejideni mukaan tehty, suunnittelin ja tein sitä mukaa kun suunnitelmat kypsyivät.



Tässä vielä pitsikukka lähempää.


sitten olis vielä parit paperihelmet, joissa joukossa väriin sopivia puuhelmiä. Ja samat helmet kokonaan.


Siniset paperihelmet.


Ja samat kokonaan.



Tänään piti olla toinen kirjansidontakurssikerta, mutta se oli harmillisesti jouduttu perumaan Sitten olen vähän leiponut, uunissa on banaanikakku, kun piti saada ylikypsät banaanit käytettyä.

Edellispäivänä lyhensin siskon jakun hihat ja nyt olis yks vetoketjun vaihto enon takkiin edessä, tässä ne vapaat hurahtaakin sitten touhutessa. Kaikki tuo mulle aina lisää hommia, kaipa olen sitten joku suvun ompelija...

Tänään hain postista jujun paketin, siellä oli kynttilämassaa ja kierrätä ja askartele- kirja, ihanaa, lisää kierrätysideoita, vaikka kirja kyllä toisaalta oli suunnattu enempi lapsille, mutta ihan kivoja juttuja siellä oli. Olen niin hurahtanut kaikkiin kierrätysjuttuihin, aina miettii kun on joku "roska ", wttä mitäköhän tästäkin tekis. Ja onhan tuo kierräty nykypäivänä tärkeä asia, kun koko ajan kehitetään uutta, mutta ei mietitä, mihin ne vanhat tarpeettomat sitte laitetaan.

No se siitä, mukavaa kevättä.















keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Vapaapäivän aurinkoa =)

Tänään on ihana aurinkoinen kevätpäivä. =) Se kevät tulee siis sittenkin =) Olen tänään menossa kolmeosaiselle kirjansidontakurssille, tänään on ensimmäinen kerta. Ihanaa taas päästä oppimaan jotain uutta. =) Kerronpa sitten taas jossakin vaiheessa miten siellä on mennyt ja mitä olen saanut aikaan.

Loppuviikolla sain kummitädiltäni viestin, jossa hän kyseli onko minulla videonauhoista tehtyjä kasseja, hän tarvisi lahjaksi sellaisen eräälle joka oli sellaista pyytänyt. Eihän niitä ollut, mutta päätin sitten ottaa haasteen vastaan ja aloin suunnitella ja virkata kassia. Nyt minulla on jo ideat neljään kassiin valmiina, kun saisi ensimmäisenkin valmiiksi. videonauhoista virkkaaminen koukutti minut heti. =) Töiden tuloksia laitan kun saan niitä valmiiksi.

Ruokaohjekansioita olen myös jatkanut leikekirjatyyliin ja aloin myös 3d-kortteja taas leikkailla. Valo tekee niin energiseksi ja innokkaaksi. Ja sormet syyhyävät aina vain uusiin näprryksiin. Nytkin tekisi mieli laittaa tilausta eräästä askartelukaupasta, mutta yritän vielä hillitä riemuani ja siirrän tilaamista eteenpäin.

Meidän uusi asukkimme coton de tulearin pentu Alma, on kotiutunut hyvin, vähän välillä yrittää syödä mun tarvikkeita, kun jotain näperrän, mutta touhuiluuni on jo tottunut.

IHANAA KEVÄTTÄ KAIKILLE! =) T.Jenna

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kaikenlaiset pikku puuhastelut

Sain viime vuonna lahjana lehdistä pyöritellyistä helmistä ja puuhelmistä tehdyt helmet ja rannekorun, oli pakko itse ottaa ja kokeilla tehdä myös sellaisia. Lehtisuikale kierretään sukkapuikon ympäri ja kiinnitetään deqoupage-lakalla pinnalta. Ihan hauskoja noista tuli.
















Cernit-massasta tehtyjä näperryksiä.





































Hiirulais villasukat suuren käsityölehden ohjeella.

Ystävänpäiväkortti, jossa origamisydän.